Unelmat toteen 2019

Unelmat toteen 2019



Ihanaa uutta vuotta rakkaat yes girlit! Olemme ottaneet pikku breikin kirjoittamisesta ja nollanneet pienet aivomme perinpohjaisesti pyhien aikana. Ennustamme, että tästä vuodesta tulee edeltäjäänsä h u i k e a m p i, varsinkin kun meillä molemmilla on tiedossa heti vuoden alussa uuden oppimista tärkeiden aihepiirien tiimoilta. Niistä lisää myöhemmin!


Saimme toiveen, että esittelisimme näin vuoden alkuun parhaat työkalut ajanhallintaan ja tavoitteiden saavuttamiseen. Well babes, we got you on this one!

Meiltä löytyy tähän kolme ässää hihastamme ja ennen kuin jatketaan, niin täytyy mainita, että me rakastamme käsin kirjoittamista ja ”vihkoilua”.

Call us old fashioned, mutta käsin kirjoittamisella on enemmän oppimis- ja muistihyötyjä, kuin näpyttelemisellä. Vaikka meillä on pilvipalvelussa työkalenterit ja muistilistat, niin mikään ei voita kunnon paperia ja kynää.



1. Adama Sofia: Dream Catchers Planner

Adama saattaa olla teille tuttu täältä yes girlistä. Hän on meidän vierasvloggaaja ja kutsumme häntä Suomen Oprah’ksi. Olemme äärimmäisen ylpeitä siitä, että saadaan kutsua häntä ystäväksemme, sillä tämä valovoimainen nainen on ottanut elämäntehtäväkseen auttaa muita, jotka etsivät omaa juttuaan ja samalla sisintä itseään.

Adaman Dream Catchers –vlogisarja ja podcast saa nyt jatkoa, kun hän on luonut oman Dream Catchers -tehtäväkirjan -ja kalenterin.

Kirjanen sisältää lukuisia itsensä kehittämisen tehtäviä sekä tehokkaita vinkkejä omien tavoitteiden toteuttamiseen ja elinvoimaisen elämän elämiseen. Kirjan sai kaikki osallistuneet yes girl Workshopista, jonka pidimme kuukausi sitten Helsingissä, mutta se löytyy myös tällä hetkellä Adaman verkkokaupasta e-kirjana, jolloin sen voi tulostaa itselleen sopivaan muotoon!



2. Merja Takamäki: Ajanhallinta

Ajanhallinta on valmentaja Merja Takamäen luoma tehtäväkirja, joka antaa useita konkreettisia työkaluja aikaan saamiselle. Hän on erikoistunut mielenhallintaan ja valmentajana uskoo, että kaikilla on oikeus hyvään elämään.

Näin uskomme mekin, siispä tämä kirja on mitä täydellisin sinulle, mikäli elät jatkuvasti kiireen limbossa. Valmennusoppaan avulla löydät aikaa tärkeiksi kokemillesi asioille ja elämäsi mielekkyys lisääntyy. Takamäen kirjassa on lukuisia erilaisia menetelmiä, joiden avulla pääset uppoutumaan omiin supervoimiisi. Hiljaa huomaat eron omassa mielenlaadussasi ja elämäsässi, huomaat elämäsi muuttuvan. Kirjasta on jäänyt meidän elämään muutamia kikka kolmosia, jotka ovat auttaneet meitä arjessa.




3. Moleskine-kalenteri

Ei mikä tahansa kalenteri, vaan Moleskinen Weekly-kalenteri, jossa näkyy yhdellä aukeamalla sekä viikon tehtävät että muistiinpanot.

Tämä on ollut meillä jo vuosia käytössä ja vaikka olemme yrittäneet kokeilla muita, niin aina huomaamme palaavamme tähän. Jopa kesken vuoden.

Kalenterin viikkokatsaus on erittäin käytännöllinen, siitä myös näkyy mikä viikko on meneillään, sekä maailmanlaajuiset pyhäpäivät on merkitty maatunnuksin. Ainoa miinus on se, ettei näy, mikä pyhä on kyseessä, mutta sitä varten on Google.

Kuten kaikki Moleskinet, niin tämäkin on äärimmäisen tyylikäs ja muistiinpanosivu täyttyy ideoista, resepteistä, kauppa- ja to do -listoista. Tuo maaginen tyhjä sivu on hemmetin tärkeä osa meidän elämää, sillä emme valitettavasti muista MITÄÄN, ellei asioita kirjoita ylös. In Moleskine we trust.


Näiden kirjoittamishommien kaverina meillä on Mujin kumitettava kuulakärkikynä. Näpyttely on syönyt meidän kirjoitustaidon, joten saamme vähän väliä olla kumittamassa real-life-typoja. Hintaa kynällä taitaa olla kolme-neljä euroa ja kestää ikuisuuden. Suosittelemme lämpimästi!


Ihanaa vuoden alkua ja toivotamme teille mitä menestyksellisintä vuotta. <3


xx,

yes girlit


Bonus: Tsekkaa myös tämä kirjoitus rakastamastamme 5 minute journalista.

Share:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *